Kyllä ne lapasilta näyttävät

vaikka täytyy sanoa etten ole niiden ulkonäköön lainkaan tyytyväinen. Pinnasta ei tullut kaunis, voisin melkeinpä sanoa että Huopasestakin olisi tullut kauniimpi. Harmi. Oletan kuitenkin että ovat käyttökelpoisia ja lämpimiä. Koekäyttöön pääsevät uutukaiset kuitenkin vasta huomenna koska niiden tuleva käyttäjä on ollut tänään flunssaisena kotona.

Huovutus oli jännää puuhaa. Lapaspari valmistui aamupäivällä ja koska oli muutenkin pyykkipäivä (jollaista vietetään vauvaperheessä joka päivä), pääsivät ne heti neljänkympin pesuun mukaan. Tässä kuva ennen pyykkikoneeseen joutumista.

En ollut kauhean optimistinen ja arvelin että liian isoja ovat. Oikeassa olin. Tässä todiste.

Sen jälkeen joutuivat lapaset vielä kuudenkympin kylpyyn ja sen jälkeen olivat jo selvästi muuttaneet muotoaan. Keskimmäinen kokeili ja hyväksyi vaikka kuten sanoin, pinnasta tuli ruma. Eli jos ei muuta niin saatiin ainakin jonkinlaiset kädenlämmittimet pihaleikkeihin ja tieto siitä, etten tuota lankaa enää koetakaan huovuttaa.

Pesukonehuovutus on minusta silti hauskaa ja mun tekisikin mieli kokeilla huovuttaa Tovesta jotain, vaikka myös lapaset. Olen nähnyt monessa blogissa todella kauniisti huopuneita lapasia ko. langasta joten pitäähän minunkin kokeilla. Ei mun huovutushistoriani kovin kummoinen ole, saldona aikaisemmilta kerroilta ovat kaksi Legs-pupua, pari patalappua ja lapsen hattu. Niistä hattuun olen eniten tyytyväinen, se onnistui just niin kuin pitikin.

4 thoughts on “Kyllä ne lapasilta näyttävät

  1. TiinaV says:

    Ekaa kertaa blogissasi! Lapasista tuli kauniin väriset. Hyvä tietää kokemuksistasi, ettei tarvitse itse kokeilla alpakan huovuttamista. Toisaalta kyllä tuntuu, että koneessa huovuttaminen on aina vähän tuurinkauppaa… :)

  2. Kiko says:

    kik, melkein kaimoja tosiaan :)

    tiinav, tuurinkauppaa todellakin :) samalla se on taas osa pesukonehuovutuksen viehätystä, koskaan ei tiedä etukäteen millainen on lopputulos. Alpakasta vielä sen verran kokemusta että puolivahingossa villapesuohjelmaan joutunut Dropsin alpakasta neulottu bolerojakku ei muuttunut miksikään. En kuitenkaan suosittele kokeilemaan :)

    joko, kiitos hyvästä ideasta! Täytyy huomenna kysyä tytöltä niistä kirjailuista, saattaapi halutakin.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s