Suunnitelmien kesyttämistä

Valmiita töitä ei ole nyt näyttää mutta palmikkoneuleen lisäksi olen tehnyt jotain muutakin viime päivinä. Lempipuuhaani järjestelemistä, yhdistettynä askarteluun. Kirjoitin joskus aikaisemmin isosta vihosta jonka ostin neuleprojekteja varten. Alunperin oli tarkoitus tehdä siitä ideakirja mutta käytännössä siitä tulikin työkirja johon tulee kirjoitettua silmukkamääriä, neulottuja kerroksia ym. muistiin sekä sotkettua ja kumitettua muutenkin enemmän. Viime kirjakauppareissullani osui silmiini söpö sininen kierreselkäinen vihko joka oli ihan pakko ostaa. Kotona tulostin to-do listani neuleista pikkukuvat, liimasin vihkoon, kirjoitin jokaisen kohdalle mistä ohje löytyy, kuinka paljon ja millaista lankaa ohjeeseen tarvitaan (tarkoitus on lisäksi etsiä ja laittaa siihen myös vaihtoehtoinen lanka) sekä neuletiheys. Neulelehtiä on kertynyt kuitenkin siinä määrin ja niiden lisäksi on vielä neulekirjat ja kansiollinen tulostettuja ohjeita, ettei siinä sitten neulomisinnon iskiessä kuitenkaan muista mitä kaikkea olikaan joskus tarkoitus neuloa. Nyt riittää että avaa vihon, valitsee mallin ja tekee ostoslistan :) Neuleita on vihossa tietysti enemmän kuin ehtii neuloa mutta kaikki ovat sellaisia joista pidän ja on niin helppoa kun ne ovat kaikki samassa paikassa.

Tekisi kauheasti mieli tilata lankaa netistä, olen viime päivinä törmännyt useassa blogissa ihaniin lankapaketteihin ja yrittänyt hokea itselleni että minulla on ihan tarpeeksi lankaa tällä hetkellä, on on. Eihän mulla tietenkään ole esimerkiksi juuri sitä farkkulankaa jota tarvitaan Raspya varteen ja Raspy on to-do listan kärjessä eikä ole juuri tismalleen sopivaa lankaa joihinkin muihin projekteihin mutmut. Neulekirjojen tilaamiseen Amazonista olen jo tutustunut kanssaneulojien rohkaisevan esimerkin turvin ;) ja hyvin on mennyt. Vuosi sitten mulla oli tasan yksi neulekirja, Debbie Stollerin “Neulojan käsikirja”, nyt kirjoja on jo muutama enemmän. Täytyy pistää jäitä palmikkopipoon ja yrittää käyttää vanhoja lankoja pois, eihän mulla ole uusille muuten paikkaakaan. Eikä tarvetta. Joo, seliseli, en usko itsekään.

Tässä nyt kuitenkin kuva tämänhetkisestä edistymisestäni palmikkoneuleasiassa:

Edistystä / progress

I don´t have any FOs to show you but I´ve been working on my knitting notebook lately. I went to a bookstore last weekend and I just had to buy this cute, blue notebook for my knitting notes. I already have one knitting notebook but It´s a bit messy. This new notebook is going to be more like my to-do list. I put little pictures of my future knitting projects there and wrote how much yarn and what kind of yarn I´m going to need to knit these. I´m hoping there will be some of my own designs too. I used to design all my sweaters when I was about 15, but I guess, I´ve become lazy and haven´t done that anymore. Just followed the pattern.

8 thoughts on “Suunnitelmien kesyttämistä

  1. uhoava gnu says:

    Mukava tuo neulevihkosi!Minulla on sellainen pikkuruinen vihko, jota pyrin kuljettamaan mukana. Siihen olen merkannut muutaman pitsisukkaohjeen (aina joskus reissussa tarvitsee), silmukkamääriä edellisistä töistä jne. Ikävä kyllä monesti unohdan merkata kuitenkin.

  2. Kiko says:

    Edellisten töiden silmukkamäärät osoittautuvat usein tarpeelliseksi tiedoksi. Mulla oli aikaisemmin tapana kirjoitella niitä paperilappusille sinne tänne ja arvata voi ovatko enää tallessa… :)

  3. Lankavuori says:

    En löytänyt blogiasi vielä Blogilistalta? Jos se ei siellä vielä ole, voisitko lisätä? Sinulla on niin kiva blogi ja sitä kautta päivityksiä olisi helpompi seurata :)

  4. milliini says:

    voi mikä järjestelmällisyyden huippu! Minulla on Post-it -lappuja lehtien ja kirjojen välissä siinä kohti, mikä tarjoaa sen herkullisen puikoille tahtovan ohjeen… Ja silmukkamääriä sun muita olen kirjoitellut irtolappusille, ja huomannut ettei se olekaan mikään hyvä idea, kun ne laput hukkuu.

  5. juuli says:

    Huh, ihailen tällaista järjestelmällisyyttä. Itselläni on aina kovaa hinkua samaan, mutta se jää hinkuasteelle. No, on viisi eri muistivihkoa, johon jokaiseen pitäisi tulla eri asioita aihepiireittäin, mutta käytännössä vain yksi vihko kulkee mukana ja siihen tulee kaikki. En tiedä miten ratkaisisin tämän.Ja sitten saanko kysyä selitystä tälle:“tulostin to-do listani neuleista pikkukuvat”Siis onko sinulla kuvallinen lista tietokoneella netissä näkemistäsi malleista? Miten sellainen tehdään?

  6. Kiko says:

    Milliini, järjestellmällisyys on tavoitteeni, todellisuus onkin sitten usein jotain muuta. Mulla vain on niin paljon parempi olo jos olen saanut ohjeet sun muut järjestykseen :) en mä aina siinä kyllä onnistu.. toivon että tämä vihko toimisi.juuli, suurin osa kuvista on otettu kameralla suoraan kirjoista ja lehdistä. Sitten jotkut kuvat olen kopioinut ohjesivuilta, esim. Garnstudion kuvat. Mulla on tietsikalla oma käsityökansio ja alakansio ideoille johon sitten kerään näitä kuvia.Yritin kerran tehdä ihan kuvallisen listan wordissa mutta se jäi kesken. Siihen oli tarkoitus tulla taulukontapainen jossa olisi ollut kuva, paikka josta ohjeen löytää, lankamäärät, tiheydet ym. Tulostettaessa valitsen lompakkokoon jotta kuvista tulee vihkoon sopivia.

  7. Miikkuli says:

    Tuo neulevihko on hauska idea. Pitäisi varmaan itsekin harrastaa jotain tuon tapaista. Itselle käy helposti niin, että netistä bongatut mallit unohtuvat äkkiä, jos niitä ei heti ala neuloa.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s